Olettaminen on henkistä pahoinpitelyä

Ohjaaja Greg Berlantin elokuva ”Minä, Simon” (ensi-ilta 4.5.2018) on tarina Simonista, jonka yksityisyyttä loukataan ja itsemääräämisoikeus häväistään, kun hänen ja hänen ihastuksensa Bluen sähköpostit vuotavat Tumblr-sivustolle. Jokaisella tulee olla oikeus päättää, mitä itsestään kertoo, missä, milloin ja kenelle – jos edes kertoo. Tavoitteena on maailma, jossa ihminen omalla olemisellaan rakentaa itsensä ja ihmissuhteensa. Olettaminen on henkistä pahoinpitelyä.

Shady Creekissä, Georgian osavaltiossa, Simon Spier (Nick Robinson) on aloittamassa viimeistä vuottaan Creekwood Highin lukiossa. Hänen paras ystävänsä Leah (Katherine Langford) kysyy, onko Simon nähnyt Blue-nimimerkin avautumista homoudestaan koulun Creek’s Secret -Tumblr-sivustolla.

Tunnustus rikkoo heteronormatiivisen koulurauhan, ja käännekohta muuttaa tasaisen arjen jännittäväksi. Simon eli Jacques alkaa turvalliseen ja anonyymiin kirjeenvaihtoon, jonka myötä Simon ja Blue ystävystyvät ja ihastuvat tietämättä toistensa henkilöllisyyttä. Kaikki sujuu, kunnes Simon unohtaa kirjautua kirjaston koneelta ja Simonin ystävään Abbyyn (Alexandra Shipp) ihastunut Martin (Logan Miller) käyttää sähköposteista ottamiaan ruutukaappauksia välineenä pakottaa Simon auttamaan Abbyn valloituksessa.

© 2018 Twentieth Century Fox Film Corp.
Nick (Jorge Lendeborg Jr.), Abby, Leah, Simon ja Bram (Keiynan Lonsdale, oikealla edessä) muodostavat elokuvan ydinryhmän.

Heterous ei ole kenenkään vika, homous ei ole kenenkään ansio

Menneen maailman kaiut ovat pitkäkestoiset. Ainakin 2000-luvun länsimaisessa kulttuurissa toivoisi jo olevan itsestään selvää, ettei kenenkään seksuaalisessa suuntautumisessa ole muuta kuin iloa itsensä löytämisestä. Näin on myös Berlantin elokuvan nuorten maailmassa, ja onneksi päähenkilö pitää homouttaan lähtökohdiltaan hyväksyttävänä. Vaan onko vanhempien perusoletus edelleen kuitenkin se, että omista lapsista kasvaa heteroita?

© 2018 Twentieth Century Fox Film Corp.
Simonin Jack-isällä (Josh Duhamel) on heteronormatiivinen perusoletus pojastaan, vaikka hän ei pidä homoseksuaalisuutta ikävänä. Simonin psykologi-äiti Emily (Jennifer Garner) ymmärtää ihmisen moninaisuuden.

Millaista harmia, vaikeutta ja epätasa-arvoa oletukset ovat sinun elämääsi tuoneet? #siksienoleta

Niin kauan, kun on oletus ja oletus on heterous, kaikki muu asettuu toiseudeksi, ja toisten elämä hankaloituu. Simonin isä lähtee leikin varjolla myös miettimään syitä poikansa homouteen.  Kuinka moni miettii syitä lapsensa heterouteen? Niin pitkälle pitää päästä, että seksuaalinen moninaisuus on ihan vain seksuaalista moninaisuutta, jota ihmiset keskenään tai yksinään ehkä toteuttavat. Työtä on jatkettava paitsi kouluissa myös kodeissa.

Homoläppä pitää kitkeä: siinä tekohengitetään kaikkien nähden luurankoa.

Astaloksi alhon pitkästä perinteestä usein on – etenkin vasta itsensä löytämässä olevaa vastaan. Epäasiallisuuksiin tulee jokaisen puuttua. Jos esillä on vain yhdenlaista, toisenlaisuus voi synnyttää yksinäisyyttä ja tunteen erilaisuudesta. Kun oma seksuaalisuus on heräämässä, ihminen on hauras, varovainen, herkkä ja valpas erottamaan tarkasti nyanssit. Tämä näkyy Simonissa ja Bluessa ihailtavan todenmukaisesti.

Olettaminen satuttaa

Kenenkään ”kaapista tulemista” ei pidä hoputtaa eikä kenenkään seksuaalisuutta pidä kommentoida, sillä se on jokaisen yksityisasia. Homoksi nimitteleminen ja olettaminen esimerkiksi koulussa tekevät helposti pahaa jälkeä, jota siivotaan vuosikausia, sillä matonalus on väärä paikka. ”Homoläppä” pitää kitkeä: sanat eivät ehkä merkitse itselle, mutta ne ovat jäänne, joka ylentää toista ja alentaa toista. Siinä tekohengitetään kaikkien nähden luurankoa. Huutelun kuulevat muutkin eikä loukkaava, hauska, vitsaileva tai kepeä sävy muuta asian vakavuutta mitenkään.

Tietynlaisesti sosiaalisesti taitavat ja tarkkasilmäiset, kuten Berlantin elokuvan Martin, tietävät, miten käyttää tilannetta hyväkseen. Myös heterot ovat mitä ilmeisimmin huomanneet jossain kohdassa olevansa heteroita. Ihmisen kehityshistoria on tuttua eri yhteyksistä ja näkyy sävyissä, joilla seksuaalisuuden ilmenemismuotoihin reagoidaan. Yhä kaivataan lisää myönteistä ja ymmärtävää keskustelua ihmisenä olemisen vaihtoehdoista – jopa vielä myönteisempää kuin ”Minä, Simon” -elokuvassa, joka kuvaa etappia, jota ei vielä Suomessakaan ole täysin saavutettu.

© 2018 Twentieth Century Fox Film Corp.
Simonin ja Bluen sähköpostien päätyminen julkiseen keskusteluun ajaa Simonin lopulta kypsään ja rohkeaan ratkaisuun.

Niin kauan kun oletamme, syntyy tarve ja paine ”tulla ulos kaapista”

Lukion suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana tapaan satoja nuoria vuodessa. Opettajana näen paljon ja pyrin olemaan olettamatta. Oppiaineeni sisältöjen opettaminen on tärkeää, vaan sisältöjäkin tärkeämpää ja kauaskantoisempaa on välittää ja vahvistaa sellaista ihmiskäsitystä, jossa jokainen on arvokas omana itsenään.

Toisen kohtaamisessa ja läsnäolossa eivät auta koulumaailman jatkuvat muutokset, kiire, opintojen pirstaloiminen ja yritysmaailmasta nykykouluun tunkeutunut tulosvastuu ja aikatauluttaminen, jolle ei läheskään aina löydy järjellistä selitystä ja jota vastaan usein kapinoin. Muutostenkin taustalla on olettaminen: jossain on luppoaikaa, jossain voi järkevöittää ja siten vielä tehostaa, ja tehokkuushan tietysti on ammattitaidon ja etenkin laadun paras mittari.

Asiani ei ole auttaa ketään avaamaan itseään maailmalle yhtään sen enempää kuin siinä hetkessä ja elämän kohdassa tahtoo.  Sen sijaan pidän tärkeänä osoittaa, että kuuntelen, ymmärrän ja arvostan monenlaista ja että luokkaani ovat kaikki yhtä tervetulleita. Olen läsnä ja ohjaan tarvittaessa eteenpäin ammattinsa puolesta asiantuntevien luokse, jos opiskelija niin tahtoo ja tilanne siltä vaikuttaa.

Monille meistä – ellei kaikille – eläminen on mahdotonta, jos aivan lähimmäisetkään eivät tiedä niin keskeisestä minuuden osasta kuin seksuaalisuudesta. Tiedon puutteeseen törmäisi yllättävän usein ja kokisi ulkopuolisuutta. On vaikea muodostaa läheisiä ihmissuhteita, jos jatkuvasti ymmärretään väärin. Kuinka romanttisen, molemminpuolisen rakkaussuhteen solmisi ilman ymmärrystä kumppanin seksuaalisuudesta?

Miksi sinä et oleta? #siksienoleta

Jos emme olettaisi, kielteisestä ja ahdistavasta ilmauksesta päästäisiin. Kaapistahan otetaan tunnetusti luurangot. Heteroksi, homoksi tai muuksi olettaminen ja oletusten esille tuominen haittaavat seksuaalisuuden muotoutumista. Olettaminen aiheuttaa haittoja kuitenkin kaikessa muussakin – ihmisessä ylipäätänsä, kontakteissamme, toiminnassamme ja ympäristössämme.  Olettamisen sijaan voi kysyä asioista, jotka oikeasti itselle kuuluvat. Se lisää ymmärrystä ja edistää tasa-arvoa, jota perusoletukset mielipahan lisäksi nakertavat.

© 2018 Twentieth Century Fox Film Corp.

Suosituslinkkejä
Koulukinon ”Minä, Simon” -tehtävät yläkouluun ja toisen asteen oppilaitoksiin
Kirjailija Becky Albertallin verkkosivut
Finnkinon verkkosivut
Osta ”Minä, Simon, Homo Sapiens” -romaani
”Minä, Simon” -elokuva Internet Movie Databasessa

Kommentoi