”Mad Max: Fury Road” -elokuvan erämaassa soi sähkökitara

Australialaisen ohjaaja George Millerin elokuva ”Mad Max: Fury Road” (2015) on nostalgiamatka sarjan aiempien 1970-1980-lukujen osien tulevaisuuden uhkakuviin. Toisintojen myötä katsojassa voi syntyä oivallus ja ymmärrys siitä, mikä todellisuudessa mättää ja miten estetään karseimpien historiamme tuntemien ihmisoikeusrikkeiden toistuminen.

Mad Max: Fury Road

”Mad Max: Fury Road” (2015) on vakava, humoristinen ja tyylikäs. Toki se on osasta myös mauton, juoneton ja huono. Post-apokalyptisen miljöön ja maailmankuvan myötä tutussa ja nostalgisessa elokuvassa Australian aavikko on vaihtunut Namibian erämaahan; ohjaajana jatkaa australialainen George Miller. 

Millerin elokuvassa on nykyajan tehokeinoja siten, että tavallinen räiskintäkaksituntinen se ei ole. Neljäs Mad Max -elokuva 30 vuoden jälkeen tuntuu tervetulleelta. Päähenkilö Max Rockatanskyn roolista eläköitynyttä Mel Gibsonia ei Tom Hardyn onnistuneen ja hahmon vähäsanaisuudelle uskollisen ja vaatimattoman olemuksen jälkeen jää kaipaamaan. Ulkoisesti näyttelijöissä on paljon samaa.

Mistä saa voiman muuttaa nykyistä, jos oleva ei miellytä?

Elokuvasarja jatkaa pitkään vallinnutta linjaa nostaa sankariksi vahvoja ja itsenäisiä naisia, kuten Furiosa (Charlize Theron). Se luo elokuvasarjaan uutta sävyä Tina Turnerin ”Mad Max – Beyond Thunderdome” -elokuvassa (suom. ”Mad Max – ukkosmyrsky”, 1985) esittämän Bartertownin ylvään, ilkeän ja lakia tarkoitusperiinsä muovaavan Aunty Entity jälkeen. Sotarekan käyttöönsä sieppaava Furiosa tahtoo palata lapsuuteen, jossa on vihreää, onnellista ja hyvää. Kannattaako menneisiin haikailla, jos paluuta ei ole? Mistä saa voiman muuttaa nykyistä, jos oleva ei miellytä?

Dystopia saa pohtimaan vallan keskittymistä vain muutamille, vallan väärinkäyttöä ja yhteisöjä johtavia ja heidän toimintatapojaan. Asiat eivät ole uusia, mutta toisintojen anti onkin se, että viimein syntyy jokin uusi oivallus ja ymmärrys. Ymmärrystä ja ajattelun taitoja me tarvitsemme, eikä niitä todellisuudessa ole riittämiin.

Uusi Mad Max solahtaa suokohtausten ja mystisten hahmojen ansiosta Harry Pottereiden ja Keski-Maahan sijoittuvien elokuvien joukkoon. Toisaalta road-elokuvaksikin miellettävä ”Mad Max: Fury Road” saa pohtimaan luottamusta, luottamisen vaikeutta ja muihin kohdistettuja ennakkoluuloja maailmassa, jossa on oppinut selviämään yksin.

Ihminen on toiselle veripussi, varaosa, orja tai synnytyskone.

Mikä muu kuin vaihtoehtojen loppuminen saa luottamaan ja voittamaan luulot? Millaisten sattumusten jälkeen näin käy? Millaisiin tulikokeisiin olemme valmiita? Millaisin keinoin esitetty jälkiapokalyptinen tulevaisuudenkuva voidaan estää – jos siis oletetaan, että kauhukuvassa piilee todellinenkin vaara? Ainakin historia tuntee elokuvassa nähtyä rodunjalostusta ja ihmisarvon määrittelyä, jossa ihminen on toiselle veripussi, varaosa, orja tai synnytyskone.

Lisätietoa elokuvista ”Mad Max: Fury Road” ja ”Mad Max – Beyond Thunderdome”

Kommentoi